Kuvassa Hannele ja Åsa näyttelyhumussa. Kuva: Kirsi Aalto

Kasvattajanimen takaa löytyy Hannele Vienonen (os. Huissi). Kaikkien nelijalkaisten kiitollinen palvelija.

Cornish rexit ovat kiharakarvaisia ja elegantteja kissoja, jotka ovat luonteeltaan aktiivisia, seurallisia ja ihmisläheisiä kissoja. Siinäpä se, miksi itsekin niihin ihastuin. Alla olevasta kuvasta välittyy hyvin Cornish rexien luonne.

Kissat ovat olleet kauan osa elämääni, mutta erityisesti mustat kissat ovat aina viehättäneet minua. 18 vuotta perheenjäsenenämme olikin kaunis musta maatiaiskissa Mirri nimeltään. Yhteisten vuosiemme aikana vahvistui heikkous tuota upeaa väriä kohtaan, joten kohtalokas oli se päivä, jolloin olin jo edesmenneen koiramme Tolin kanssa eläinlääkärillä... kun samaan aikaan odotushuoneessa sattui olemaan kissankuljetusboxi, josta pilkisti pieni musta kissantassu... Olin kerta kaikkisen myyty, ja niin tuo pieni Sessaksi ristitty musta kiharakarvainen kaunotar kotiutuikin meille kesällä vuonna 2000.

Sessan kanssa tutustuimme kissanäyttelymaailmaan, ja rouva näyttelytettiinkin menestyksekkäästi korkeimpaan titteliin - Eurooppa Championiksi asti. Saimme myös kohdata ensimmäisen kerran pentujen syntymän ilon, kun Sessan sijoituspentue näki päivänvalon marraskuussa 2002. Pentueesta jäikin kotiin kasvamaan kilpikonnavalkoinen Sissi. Sissin kanssa jatkettiin näyttelyitä, ja emonsa jalan jäljissä Sissille teetettiin myös sijoituspentue toukokuussa 2004. Pate jäi tästä pentueesta kasvamaan tyttäreni Ann-Marin hoiviin.

Kolmannen sukupolven myötä rohkaistuimme ja halusimme kokeilla omia siipiämme kasvatuksen saralla, joten hankimme vihdoin oman kasvattajanimen, joka hyväksyttiin FIFe:ssä 15.9.2004. Vuoden 2005 alussa kissakatraaseemme liittyi myös ruotsintuonti Åsa, joka on väriltään harvinainen lilatonkineesinaamio.

Vuoden vaihteessa 2006 päivänvalon näki ensimmäinen kauan odotettu Huissin pentue, jonka isänä on komea jenkkilinjainen CH Nac-Monarch's Hot Shot - "Hottis". Pennut saivat ooppera-aiheiset nimet.

Maaliskuun lopulla syntyi 2. Huissin pentue, jossa vanhempina on Åsa ja Pate. Sinivalkoisen ja sinisen sävyissä syntynyt viisikko sai nimensä Isä Camillo-kirjasarjan innoittamana.

Huissin 3. pentue syntyi syyskuussa 2006. Kyseessä Åsan toinen pentue, jossa isänä tällä kertaa ruotsalaischarmia edustava CH S*Imse Vimse's Savory - "Rasmus".
Naamioyhdistelmästä saimme viisikon naamioita; herkullisen harvinaisissa suklaan ja lilan sävyissä raidoilla ja ilman.


Kuvassa edesmennyt Toli-grey ja ensimmäiset Huissin pennut. Kuva: H.Ojanen